13-vuotiaalla pelottava lapsenvahti – isä laittoi jättikäärmeen kaitsemaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kauhuelokuvissa on usein kohtauksia pieleen menneistä lapsenvahtikeikoista. Joskus aikuiset voivat toimia ajattelemattomasti myös tosielämässä ja hoitaa lapsiaan vahtimaan jonkun vastuuttoman henkilön. Nyt Kiinassa on menty asiassa vieläkin pidemmälle.

Erään Dongguanissa asuvan perheenisän kerrotaan löytäneen 13-vuotiaalle Azhe-pojalleen karmivan lapsenvahdin. Chan Liu -niminen mies jättää poikansa harva se päivä yksin kotiin satakiloisen Pyton-jättiläiskäärmeen kanssa.

– Se on todella varovainen kanssani, eikä koskaan purista minua liian lujaa, kertoi Azhe-poika The Sun -lehdelle.

Azhe ei suinkaan pidä otusta häkin suojissa, vaan esimerkiksi vierellään sängyssä. Hän myös ihmetyttää paikallista väestöä halailemalla ja suutelemalla 4,5 metristä petoa. Käärme on ollut talossa koko teinin elämän ajan, sillä Chan Liu otti sen kuusi vuotta ennen poikansa syntymää.

Isä kertoi olleensa alun perin kiinnostunut siitä, miten eläin reagoisi lapseen. Jonkin ajan kuluttua perhe vakuuttui siitä, ettei jättikäärme vahingoittaisi poikaa, minkä jälkeen siitä tulikin ajan kuluessa eräänlainen perheen lapsenvahti. Isän mukaan burmalainen käärme ja poika ovat erottamattomat.