Quentin Tarantino lukeutuu maailman arvostetuimpien elokuvaohjaajien joukkoon. Vuonna 2009 hän paistatteli parrasvaloissa Kunniattomat paskiaiset -elokuvansa merkeissä. Mies paljasti hiljattain aikovansa lopettaa ohjaamisen kymmenennen elokuvansa jälkeen.
49-vuotiasta elokuvaohjaajaa povattiin varteenotettavaksi Oscar-ehdokkaaksi tuoreen Django Unchained -elokuvan jälkeen, sillä kyseessä oli suuri yleisö- ja arvostelumenestys. Elokuva keräsi neljä ehdokkuutta, mutta parhaan elokuvaohjaajan ehdokkuus ei ollut yksi näistä.
Nyt Django Unchained -elokuvan tuottaja, Harvey Weinstein, on kertonut Deadline.com-verkkosivustolle olevansa murheissaan siitä, ettei Quentinia asetettu Oscar-ehdokkaaksi. Hän syyttää siitä itseään, sillä hän ei suostunut antamaan elokuvaa katsottavaksi Oscar-gaalan tuomaristolle DVD-muodossa, kuten tapana on.
– Yritimme saada tuomarit katsomaan Django Unchainedin elokuvateatterissa DVD:n sijaan. Se on eeppinen elokuva, ja Tarantino on asettanut koko elämänsä ja sydämensä siihen. Halusin ihmisten näkevän sen isolta kankaalta, Weinstein tunnustaa.
– Kerroin Quentinille, että joutuisimme maksamaan päätöksestämme Oscar-gaalassa, mutta se olisi oikea päätös eeppisen aikakausielokuvan kohdalla, tuottajaguru jatkaa.
Erittäin arvostettu ohjaaja Quentin Tarantino on urallaan ohjannut lukuisia hittielokuvia. Miehen menestyselokuviin lukeutuvat muun muassa Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta, Reservoir Dogs ja Kill Bill -elokuvat. Tarantino on palkittu urallaan parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnolla vuonna 1995 elokuvasta Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Quentin Tarantino tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.