Selena Gomez ei näytä surevan kohueroaan – studion bilekuvat nettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Disney-kanavalta supertähdeksi noussut Selena Gomez totuttelee jälleen sinkkuelämään, sillä hän erosi hiljattain poikaystävästään Justin Bieberistä yli kaksi vuotta kestäneen seurustelusuhteen jälkeen.

Selena Gomez on parhaillaan työskentelemässä uuden musiikkinsa parissa losangelesilaisessa studiossa. Ero Justin Bieberistä taitaa edelleenkin painaa 20-vuotiaan laulajattaren mieltä, sillä tähden Twitter-päivityksen perusteella hän työstää surullista eroballadia.

– Se on surullinen, surullinen serenadi, Gomez twiittasi.

Selena Gomezin suru ei tosin välity hänen Twitter-tililleen jakamista kuvista, jotka on otettu samaisella studioreissulla. Eläväisen näköinen tähti näyttää esimerkiksi tanssivan yhdessä otoksessa nauhoituslaitteiston edessä. Toisessa Gomez puolestaan poseeraa sydämenmuotoiset aurinkolasit päässään.

Selena Gomezin rakkauselämää on seurattu tiiviisti mediassa. Laulajanakin tunnettu nainen oli pitkään on-off-suhteessa kanadalaisen popparin Justin Bieberin kanssa. Pariskunta salaili aluksi suhdettaan, sillä Gomez sai tappouhkauksia poikaystävänsä fanaattisimmilta faneilta. Heidän kerrottiin eronneen muun muassa luottamuspulan ja mustasukkaisuuden takia.