Kelly Osbourne jumiutui vessan viemäriin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rocktähti Ozzy Osbournen tytär Kelly Osbourne on ollut jo pidemmän aikaa suhteessa vegaanikokki-poikaystävänsä Matthew Mosshartin kansssa. Taannoin neito paljasti toivovansa, että hän pääsisi pian naimisiin.

Sen sijaan, että Kelly olisi päässyt pujottamaan sormensa sormukseen, hän pujotti taannoin jalkansa saniteettitilojen lattiakaivoon. Tähti paljasti Twitterissä kärsineensä nolosta mokasta yleisissä wc-tiloissa, kun hänen jalkansa juuttui viemäriaukkoon. Kelly otti riskin satuttaa itsensä, sen sijaan että olisi kaatunut naama edellä wc-istuimelle.

– Jalkani jäi jumiin vessan lattiakaivoon. Minun piti valita jalan nyrjäyttämisen tai wc-istuimen maistamisen väliltä! Arvatkaa kumman valitsin, Kelly twiittasi.

– En vain voinut hyväksyä ajatustani siitä, että kasvoni olisivat laskeutuneet yleiselle wc-pöntölle! Nyt kuitenkin kyseenalaistan päätökseni kivun vuoksi, tähti lisäsi.

Kelly Osbourne on uransa aikana ehtinyt kokeilla siipiään monella eri viihteen parissa. Laulamisen ja näyttelemisen lisäksi Osbourne on kunnostautunut myös muodin saralla, sillä hänet valittiin viime vuonna Madonnan Lourdes-tyttären Material Girl -vaatemalliston mainoskasvoksi. Kelly on niittänyt mainetta myös suorasanaisena arvostelijana toimiessaan E! Online -sivuston muotipoliisina. Kelly Osbourne kirjautui vuonna 2004 vieroitushoitolaan Kalifornian Malibussa, koska oli riippuvainen kipulääkkeistä.