Unelmaduuni: Piirakanmaistaja testaa 200 piirakkaa viikossa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailmalla on mitä erilaisimpia työpaikkoja, ja elantonsa voi saada yllättävistäkin töistä. Kuukausittaisen palkan voi tienata esimerkiksi viinanmaistajana tai patjantestaajana.

Nyt eräs brittinainen on kertonut syövänsä palkkansa eteen parhaimmillaan kaksisataa piirakkaa viikossa. 34-vuotias Emma Ainley työskentelee nimittäin Asda-supermarketin piirakanmaistajana. Hän on innoissaan ”unelmatyöstään”, koska pääsee sen ansiosta matkustamaan ympäri maailmaa ja kokeilemaan erilaisia ainesosia ja resepteja piirakoihin.

– Olen piirakoiden ihailija, joten tämä on unelmatyö minulle. Äitini teki piirakoita tuon tuostakin, joten yritän aina luoda uudelleen täydellisen kotona tehdyn piirakan. Syön yleensä noin 30 – 35 piirakkaa viikossa, mutta jos kehittelemme uutta mallia, voin syödä 200 piirakkaakin viikossa, kertoi Emma Ainley Daily Mirror -lehdelle.

Normaalisti henkilö saattaisi lihoa popsittuaan suuren määrän piirakoita. Ainley kuuluu kuitenkin niihin onnekkaisiin, jotka eivät kerää helposti liikakiloja. Hän ei ole omien sanojensa mukaan lihonut vielä grammaakaan ruokavalionsa takia.