Justin Bieber perui keikkansa – syytä ei paljastettu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme viime viikolla kuinka 19-vuotias teini-idoli Justin Bieber kärsi Lontoon O2-areenan keikallaan hengitysvaikeuksia ja tuupertui lavalle. Vartin tauon jälkeen Justin palasi lavalle, mutta keikan jälkeen hänet kiidätettiin sairaalaan. Nyt ongelmat ovat jatkuneet.

Viikonloppuna Justinin taustajoukot ilmoittivat nuoren tähden joutuvan perumaan konserttinsa Portugalin Lissabonissa. Peruuntumisen viralliseksi syyksi kerrottiin ”odottamattomat olosuhteet”, mutta syiden epäillään liittyvän sairaalareissuun. Tänään maanantaina Bieberin kerrotaan nousevan kuitenkin lavalle normaalisti.

Justin Bieberillä on Facebookissa yli 50 miljoonaa tykkääjää, joista yli 100.000 on suomalaisia. Suomen virallisella fanisivulla Facebookissa on lähes 12.000 tykkääjää. Twitterissä häntä seuraa yli 34 miljoonaa ihmistä, mikä tekee hänestä palvelun seuratuimman henkilön. Justin Bieber esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa tulevana keväänä.

Uusimmat