Dennis Rodman suuntaa Vatikaaniin – aikoo tavata uuden paavin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Diili-ohjelman julkkisversiossakin nähty koripalloilija Dennis Rodman yllätti taannoin vierailemalla Pohjois-Koreassa valtion ja Yhdysvaltain välisen ”urheiludiplomaatin” roolissa. Hänen kerrotaan tulleen hyvin toimeen maan johtaja Kim Jong Unin kanssa.

Dennis Rodmanila ei kuitenkaan jää laakereille lepäämään, vaan hänellä on tiedossa jo seuraavat matkakohteet. Loppukesästä hän palaa Pohjois-Koreaan, mutta sitä ennen koripallotähti aikoo vierailla Vatikaanissa. Hän toivoo tapaavansa kaupunkivaltiossa seuraavan paavin. Katolisen kirkon päättäjien on määrä äänestää kirkkonsa uusi hengellinen johtaja vielä tällä viikolla.

– Aion olla siellä, missä minua tarvitaan… Haluan levittää viestiä rauhasta ja rakkaudesta koko maailmalle, Rodman julistaa TMZ-verkkosivustolle.

Räiskyvästä luonteestaan tunnettu Dennis Rodman kohahdutti taannoin kuvailtuaan Pohjois-Korean diktaattoria, Kim Jon Unia ”hyväksi tyypiksi” ja ”nöyräksi mieheksi”. Alunperin mies on kuitenkin tullut tutuksi urheilullisista saavutuksistaan, sillä Rodman voitti koripallouransa aikana viisi NBA-sarjan mestaruutta kahdessa eri joukkueessa. Hänet myös valittiin kahdesti NBA:n parhaaksi puolustavaksi pelaajaksi.