318-kiloinen mies yritettiin saada ambulanssiin – tältä urakka näytti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalaiset lukeutuva maailman lihavimpiin kansakuntiin, sillä monissa osavaltioissa sairaalloisen lihavien ihmisten määrä on huolestuttavan korkea ja kasvaa edelleen. Samalla ongelmia on ilmaantunut myös muun muassa näiden ihmisten kuljettamisessa.

Nyt New Yorkissa täytyi saada pikaisesti sairaalahoitoon 318 kiloa painava sairaalloisen lihava mies, mutta projekti ei ollut kovin yksinkertainen. Kerroimme taannoin kuinka samassa tilanteessa ollut mies jouduttiin poistamaan talosta seinään häntä varten puhkaistusta reiästä. Tällä kertaa riitti, että hätiin kutsuttiin palokunta.

Lopulta tarvittiin peräti kymmenen ihmistä miehen saamiseksi ambulanssiin. Ohessa pari kuvaa vielä varsin erikoisesta tilanteesta, joka tosin alkaa olla Yhdysvalloissa pian arkipäivää.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat