6-vuotias lanseerasi korusarjan – on nyt miljonääri!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen realitysarja Toddlers and Tiaras on herättänyt maailmalla runsaasti kohua. Lapsimisseistä ja heidän vanhemmistaan kertovaa sarjaa ei ole toistaiseksi nähty Suomen televisiossa, mutta sen nuoret tähdet nousevat taannoin otsikoihin myös meillä.

Yksi sarjan tähdistä, kuusivuotias Isabella Barrett on nykyään miljonääri. Syynä on pitkälti hänen äitinsä osittain omistama Glitzy Girl -korusarja, jonka korut ja meikit on suunnattu lapsille. Touch-lehden mukaan Isabellan työnkuvaan kuuluu korujen valitseminen ja kokeileminen.

Isabellan äiti, Susanna Barrett ei epäröi myöntää lyövänsä rahoiksi tyttärensä julkisuudella. Susanna on jopa kertonut, että myös muiden Toddlers and Tiaras -sarjan tähtien, esimerkiksi omasta realitysarjastaankin tunnetun Honey Boo Boon, tulisi käyttää julkkisstatusta hyväkseen taloudellisesti.

– Tiedän, että Honey Boo Boon June-äitinsä haluaa pitää tyttärensä jalat massaa… Mutta minun mielestäni heidän olisi aika hypätä rahajunaan, Susanna Barrett kertoo.

Kuten monet muutkin Toddlers and Tiaras -sarjaan osallistuneista perheistä, myös Barrettit ovat herättäneet mediassa runsaasti keskustelua. Kohua realitysarjassa herätti esimerkiksi Isabellan kommentti, jonka mukaan hänen kilpailijansa pukeutui ”kuin huora”. Isabellan äiti on puolestaan raivostuttanut ihmisiä yllyttämällä tytärtään tanssimaan ja laulamaan I’m Sexy And I Know It -hitin mukana newyorkilaisessa yökerhossa.

Susannan mukaan hän ja Isabella suunnittelivat jo alusta lähtien käyttävänsä lapsimissikilpailuja ponnahduslauttana muille projekteille. Nainen on kuitenkin myöhemmin kritisoinut Toddlers and Tiaras -sarjaa, sillä hänen mukaansa se antaa väärän kuvan lapsimissien ja heidän perheidensä arjesta.