Äiti poistatti poikansa ex-vaimon perhekuvasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Digitaalisella kuvankäsittelyllä saadaan aikaan näyttäviä muutoksia erityisesti malli- ja muotikuviin, mutta teknologiaa hyödyntävät toki myös yksityiset ihmiset. Nyt eräs perheenäiti on päättänyt ryhtyä toimeen poikansa avioeron myötä.

Perheellä oli iloinen ryhmäkuva eräältä lomareissulta, mutta perheen pää ei halunnut nähdä kuvassa poikansa ex-vaimoa, Huffington Post uutisoi tänään. Valokuva oli kuitenkin tunnearvoltaan tärkeä, koska eräs siinä nähtävistä henkilöistä oli sittemmin menehtynyt.

Perheen äiti otti lopulta yhteyttä asiantuntijaan ja pyysi ammattilaista poistamaan ei-toivotun naisen kokonaan kuvasta. Hänen toiveensa toteutui ja tiistaina sekä alkuperäisen että uuden version julkaisi Reddit-palvelussa nimimerkki CreativeLady.

Kuva: Reddit, Imgur
Kuva: Reddit, Imgur