Michael Jacksonin tytär on nyt cheerleader – tältä näytti esiintyminen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Edesmenneen poptähti Michael Jacksonin lapset ovat olleet runsaasti julkisuudessa isänsä poismenon jälkeen. Erityisesti vanhin lapsista, Paris Jackson, on tehnyt jo omaa julkista uraansa. Hän sai nimittäin taannoin ensimmäisen elokuvaroolinsa.

Suomalaisen Reckless Love -yhtyeen musiikkia rakastava Paris Jackson näyttelee pääosaa myöhemmin nähtävässä Lundon’s Bridge and the Three Keys -elokuvassa. Nyt hän on aloittanut cheerleader-harrastuksen, sillä neitokainen kuvattiin eilen esiintymässä Kalifornian Van Nuysissä järjestetyssä koulutilaisuudessa. Jacksonin kannustama Buckley-koulun joukkue kuitenkin hävisi pelin.

Taannoin Michael Jacksonin Prince-pojasta tuli Entertaiment Tonight -ohjelman uusi julkkishaastattelija. Muistakin lapsista on tulossa televisiotähtiä, sillä kolmikon arjesta työstetään realitysarjaa. The Sun -lehden mukaan idean taustalla toimii Michaelin 56-vuotias La Toya -sisar. Televisiotähti Oprah Winfreyn televisiokanava on jo ostanut sarjan esitysoikeudet, joiden arvon kerrotaan olleen lähes seitsemän miljoonaa euroa.