Tutkimus vahvisti: Hymyilevä koira on onnellinen

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä. Ihminen ja koira ovat eläneet jo noin 100.000 vuotta yhdessä, joten tiedemiesten mukaan pystymme tulkitsemaan koiran tunneskaaloja pelkän eläimen ilmeen avulla.

Kaikki koiranomistajat tietävät varmasti sen ilmeen, kun koira on tehnyt jotain pahaa ja se katuu sitä kulmien alta arasti vilkuillen. Katumus ei kuitenkaan ole ainoa koiran tunnetila, jota pystymme pelkästä ilmeestä tulkitsemaan.

Nyt on julkaistu tutkimus, joka osoittaa, että ihmiset tunnistavat koiran mielialan sen ilmeestä lähes täydellisesti. Koira näyttää ilmeensä silmillään, suullaan ja korvillaan. Tutkimukseen osallistui 50 vapaaehtoista, joille näytettiin erilaisia koiran kuvia. Heidän piti kuvista selvittää eläimen mieliala.

Iloisuus oli ihmisten mielestä helpoisten tunnistettava koiran ilme, kun vain 37 tunnisti koiran surullisuuden. Tutkimuksen tulokset eivät yllätä koiranomistajia – ihminen ja koira pystyvät monesti kommunikoimaan ilman sanoja, pelkän katseen avulla, Daily Mail paljastaa.