Vapise Tiger Woods! Kaksivuotias teki hole-in-onen 10 metristä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kun kaksivuotias yhdysvaltalainen Owen Kopinski ei osaa vielä edes sanoa ”golfpallo”, tekee hän hold-in-one -lyönnin liki 10 metrin päässä olevaan koloon. Pikkupoika on 90 senttiä pitkä ja näyttää, miten kaikkien golfareiden unelmalyönti hoidetaan suvereenisti.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Owenin isä vakuuttaa, että kyseessä ei ole mikään helppo temppu. Kaikki alkoi viime syksynä, kun poika oli ottanut isänsä mailan kouraan ja opetellut pelaamaan. Into on jatkunut tähän päivään saakka.

Taapero on saanut suosiota osakseen myös huippupelaajilta, jotka näkivät pojan swingin PGA Tourissa. Vaikka golfaaminen on pikkuiselle vain hauskanpitoa, ei pidä unohtaa, että esimerkiksi Tiger Woods aloitti pelamisen alle kahden vanhana. Owen esitteli lyömätaitojaan myös Today Show -televisio-ohjelmassa.