Awkwafina teki härskin biisin vaginastaan – musiikkivideo samalla linjalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Popmusiikin saralla pyritään usein shokeeraamaan poikkeuksellisen rankoilla aiheilla ja sanoituksilla. Nyt tälle linjalle on lähtenyt aasialainen naisräppäri Awkwafina, jonka toistaiseksi tunnetuin kappale kertoo hänen vaginastaan ja sen ominaisuuksista.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Awkwafinan viime syksynä julkaistu single My Vag on maaliskuun aikana saanut kovasti huomiota osakseen erityisesti härskin nimensä ja lyriikkansa ansiosta. Myös kappaleen musiikkivideo on aiheuttanut ihmetystä, sillä siinä vaginasta tulee niin vihanneksia, virvoitusjuomia kuin käteistä rahaakin sekä viulu ja siivousharja.