Jasper Pääkkönen raivostui: ”Yksi ammattikalastaja riskeeraa koko eläinlajin olemassaolon”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kalastukseen liittyvistä asioista on viime aikoina käyty vilkasta julkista keskustelua, kun esimerkiksi juontaja Mikko ”Peltsi” Peltola ja näyttelijä Jasper Pääkkönen ovat nostaneet esiin monia huolestuttavia seikkoja. Nyt Pääkkönen äimistelee Suomen uhanalaisimman kalalajin kohtaloa.

Jarvilohi.fi -verkkopalvelu kertoo saimaannieriän olevan äärimmäisen uhanalainen ja toteaa, ettei sen kanta kestä lainkaan kalastusta. Kuolimon alue on ainoa alue Suomessa, jossa nieriällä on luontaista lisääntymistä. Pääkkönen ihmettelee tapausta, jossa Suomen puhtaimpiin järviin lukeutuvalla Kuolimolla on yllättäen jouduttu sallimaan ammattimainen kalastus siitä huolimatta, että alue on nieriän rauhoitettua asuinaluetta.

– Kalastusalue on pakotettu sallimaan ammattikalastus kalastuskielto- ja rauhoitusalueella, joka on perustettu uhanalaisen Saimaan nieriän tärkeimmälle elinalueelle. Päätös tehtiin pakon edessä: alueella toimiva, troolilla kalastava ammattikalastaja Jussi Karhu oli löytänyt rauhoitusaluetta koskevasta päätöksestä muotovirheen, ja valittanut siitä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, Jasper Pääkkönen kirjoittaa blogissaan Jarvilohi.fi -sivustoon viitaten.

Pääkkösen mukaan kalastusta suoritetaan rauhoitusalueella nimenomaan troolilla, jonka käytölle on asetettu kiintiöitä merialueilla, mutta ei kuitenkaan sisävesillä. Näyttelijä mainitsee, että Ruotsissa ja ”oikeastaan kaikissa muissa sivistysmaissa” troolikalastus on kielletty sisävesillä. Pääkköseltä ei heru ymmärrystä asialle, joka vaarantaa kokonaisen eläinlajin olemassaolon.

– Yleiseen oikeustajuun tai maalaisjärkeen ei mahdu ajatus siitä, että yksi rahanahne ammattikalastaja saa keinoja kaihtamatta riskeerata kokonaisen eläinlajin olemassaolon. Pelkkien taloudellisten intressien vuoksi, maksimoidakseen oman voittonsa, Jasper ihmettelee.

Uusimmat