Rihannan kiertuebussista löytyi huumeita

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Rihannalla on maine yhtenä julkkismaailman ekshibitionisteista, jotka eivät pelkää esitellä säännöllisin ajoin paljasta pintaansta niin paparazzikuvissa, kuin esimerkiksi Twitter-tilillään. Tähti on ollut runsaasti otsikoissa myös esimerkiksi väitettyjen huumekuvien vuoksi.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Nyt yhdestä Rihannan kymmenestä kiertuebusseista on löydetty huumeita. Bussit olivat ylittämässä rajaa Yhdysvalloista Kanadaan, kun viranomaisten havaitsivat kannabiksen hajua. TMZ-verkkosivuston mukaan virkailijat määräsivät kaikki 10 kiertuebussia tutkittavaksi, minkä seurauksena yhden matkustajan hallusta löytyi pieneksi luokiteltu määrä kannabista. Rihanna itse ei ollut tapahtumahetkellä mukana kiertuebusseissa.

Rihanna seurusteli vuosina 2008 – 2009 artisti Chris Brownin kanssa kuukausien ajan, mutta suhde päättyi vuonna 2009 pahoinpitelytapauksen vuoksi. Sittemmin Rihanna antoi väkivaltaiselle eksälleen julkisesti anteeksi ja jouluna 2012 pariskunta vahvisti olevansa taas yhdessä.

Uusimmat