Tältäkö tulevaisuuden älylaitteet tulevat näyttämään?

Digi · Terhi Piiroinen

Tulevaisuudessa iPadejakin pidetään isoina ja kömpelöinä alustoina, kun netissä surffailemiseen tarvitaan enää läpinäkyvä lasi. Video esittelee, miten lasi mahdollisesti vaikuttaa tulevaisuudessa meidän jokapäiväiseen elämäämme.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Miltä kuulostaisi esimerkiksi auton ikkunan avaaminen vetämällä sormella viiva ikkunalasiin? Tai se, että kaikki ympärillä olevat lasit olisivat kosketusnäyttöjä? Futuristisen lasin avulla työskennellään, opetetaan ja pelataan. Kosketuslaseista tulee osa kaikkien kotien, sairaaloiden ja julkisten tilojen sisustusta.

Lasi on keskeinen materiaali, sillä se on kovaa, mutta samalla ohutta ja kevyttä. Lasin voi varustaa elektronisilla virtapiireillä ja erilaisilla nano-toiminnoilla. Suuret lasipinnat mahdollistavat isojen sovellusten käytön, mutta pysyvät silti viileinä ja kosketusystävällisinä. Lasituotteita valmistava Corning julkaisi tulevaisuuden lasipintoja esittelevän videon YouTubeen. Videossa esitellään jo keksittyjä sekä suunnittelilla olevia tuotteita.

Uusimmat