Korealainen kanteleensoittaja peittoaa suomalaiset – katso video

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jos puhutaan soittelijoista, muusikoista ja supertalenteista, menee korealainen Luna Lee suvereenisti supertalenttien kastiin. Neitokainen soittaa 12-kielisellä Korean kansallissoittimella lähes mitä vain, ja yksi uskottavimmista esityksistä lienee Jimi Hendrixin Voodoo Chilen svengaava variointi upeine sooloineen ja stemmoineen.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Lunan hyppysissä soiva gayageum on Suomen kansallissoittimen kanteleen kaltainen, puusta valmistettu kielisoitin. Muusikko näppäilee soitinta taustamusiikin tahdissa niin taitavasti, että hän lienee harjoitellut soittamista useamman vuoden ajan. Korealaisen versio saa varmasti myös Hendrixin pyörähtämään haudassaan – tosin onnesta.

Luna Leen soittama Voodoo Chile on legendaarisen kitaravirtuoosi Jimi Hendrixin vuonna 1968 julkaisema kappale, jota pidetään yhtenä hänen kuuluisimmista ”jammailubiiseistään”. Musiikin tempo myötäilee bluesin sävelkulkua ja alkuperäinen kappale onkin Hendrixin pisin studioäänite. Kappaleen pohjalta äänitettiin myös supersuosion saavuttanut Voodoo Child -biisi, ja molemmat äänitteet julkaistiin Electric Ladyland albumilla.

Uusimmat