Upea sviitti Prahassa: Yhden huoneen hotelli maksaa 1 000 euroa yöltä

Matkailu · Terhi Piiroinen

Miltäpä kuulostaisi viettää vaikka hääyö 70 metriä korkeassa ja uniikissa yhden huoneen hotellissa? Nyt siihen tarjotaan mahdollisuus, sillä Prahassa avattiin uskomattomilla näköaloilla varustettu hotellihuone paikallisen televisiotornin yhteyteen.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Prahan televisiotornia on kutsuttu monesti maailman rumimmaksi rakennukseksi, mutta nyt siihen on tullut muutos. Tornissa avattiin hotelli, jonka ainoan huoneen voi varata yöksi tuhannella eurolla. Huoneisto sijaitsee 70 metrin korkeudessa, ja koko tornilla on korkeutta peräti 216 metriä.

Tornissa on ravintola ja huipulla näköalatasanne, josta kauniin kaupungin näkymiä voi ihastella hotellivierailunkin yhteydessä. Itse hotellihuone on täynnä luksusta, ja mikäli tähtiasteikko vain riittäisi, mainostetaan hotellin tasoksi kuusi tähteä. Huoneen 1.000 euron hintaan sisältyy myös limusiini kuljettajineen.

Henkeäsalpaavat näkymät avautuvat jokaisesta hotellihuoneen nurkasta, ja kaupungin maisemia voi ihalla vaikka sängystä tai kylpyammeesta käsin. Hotelli on tarkoitettu spesiaalivieraille, ja eräs mies varasi sen esimerkiksi ystävänpäiväksi kosintaa varten, Huffington Post raportoi.

Uusimmat