Googlen aprillipila osui ja upposi! Menitkö itse lankaan?

Digi · Stara.fi

Parhaillaan ympäri maailmaa vietetään aprillipäivää, joten kaikkea lukemaansa kannattaa lähtökohtaisesti epäillä. Maailman suurin hakukone Google on onnistunut kuitenkin huijaamaan monia käyttäjiään hauskalla aprillipilallaan. Se on nimittäin lanseerannut Google Nenän.

Kuva: Google
Kuva: Google

Aprillipila on tehty varsin uskottavasti, sillä siihen liittyy omien verkkosivujen lisäksi myös varta vasten tehty YouTube-esittelyvideo. Sosiaalisessa mediassa levitettyjen linkkien perusteella monet ovat menneet lankaan, eivätkä ole heti yhdistäneet uutuuspalvelua aprillipäivään. Esittelysivuilla palvelua hehkutetaan näin.

– Haku kaikilla aisteilla: älä tyydy vain kirjoittamaan, puhumaan ja koskettamaan. Sommelierisi internetissä: asiantuntijoiden laatimissa tietopaneeleissa kuvat, aromit ja kuvaukset on yhdistetty toisiinsa. Nuuhkaise nyt: Googlen hajukanta – yli 15 miljoonaa hajutavua. Kun sinulla ei ole hajuakaan: SafeSearch on käytettävissä, jos haluat olla varovainen hakiessasi, palvelun esittelyssä kerrotaan.