Hollywoodin kultapari Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat seurustelleet jo seitsemän vuoden ajan, ja pariskunnalla on kuusi lasta, joista kolme on adoptoitu. Näyttelijöillä on perhe-elämästään huolimatta vieläkin aikaa esiintyä suuren luokan Hollywood-elokuvissa.
Nyt Brad Pittin tähdittämä zombie-epidemiasta kertova World War Z -elokuva on joutunut takaisin leikkauspöydälle. Elokuvasta poistetaan juonikuvio, jossa maailmaa uhkaava virus saa alkunsa Kiinasta. Kiina on nykyään yksi maailman suurimmista markkina-alueista Hollywood-tuotoksille, ja valtioon viittaamisen negatiivisessa yhteydessä pelätään heikentävän elokuvan levitysmahdollisuuksia.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Hollywood-elokuvia muokataan jälkikäteen Kiinan levitystä silmälläpitäen. The Wrap -verkkosivuston mukaan saman kohtalon ovat kokeneet myös esimerkiksi Iron Man 3, Skyfall ja Cloud Atlas.
Brad Pittin tähdittämä World War Z -elokuva on puolestaan ollut vastatuulessa jo pidemmän aikaa. Elokuvan ensi-iltaa kaavailtiin alun perin joulukuulle 2012. Se kuitenkinkin siirtyi kesälle 2013, sillä lukuisia elokuvan käsikirjoitusta päätettiin muokata ja useita kohtauksia kuvattiin uudelleen.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Brad Pitt tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.