Näin mokailtiin maaliskuussa – video ei herkimmille

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

YouTube-palvelussa nähtävät mokavideot ovat aivan oma lajinsa. Niissä kuvataan usein tapahtumia, joissa ihmiset yrittävät esimerkiksi tasapainotaitoa vaativia temppuja ja epäonnistuvat niissä kivuliaasti.

Myötähäpeän lisäksi katsojaa voi myös iljettää, kun mokailijan tuskan parahdukset kuullaan videolla. Nyt eräälle videolle koottiin maaliskuun pahimmat mokat villiksi koosteeksi. Pätkällä nähdään muun muassa epäonnistunut pyörätemppu, jonka aikana menopeli karkaa ajajan hyppysistä.

Eräs breakdance-tanssiliikettä yrittävä nuorukainen onnistuu esiintymisensä aikana kaatamaan juhlissa olevan neidon. Videon uskaliaat tähdet saanevat lukuisia mustelmia ja ruhjeita kaatuillessaan esimerkiksi hiihtomäessä ja skeittitemppujen aikana.