Huikea versio! Tältä Justin Bieberin hitti kuulostaa oopperana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Justin Bieber on viime aikoina loistanut otsikoissa enemmän henkilökohtaisilla ongelmilla kuin musiikillisilla saavutuksillaan. Silti hän on edelleenkin maailman ensimmäinen artisti, jonka debyyttialbumilta on noussut seitsemän laulua Billboard Hot 100 -listalle.

Yksi Bieberin tunnetuimmista listahiteistä on Beauty and a Beat. Nyt Yorkin yliopiston barokkiorkesteri ja kontratenori Robin Blaze esittivät samaisesta kappaleesta barokkityylisen oopperaversion BBC Radio 3 -kanavalle.

Barokkityylille tyypillistä on luoda draamaa ja jännitettä. Versio nostattaa ihon kananlihalle, ja joku videon katsojista kysyykin, että vaikka Blaze tulkitsee laulun hyvin korkeaäänisesti, onkohan sävelasteikko silti matalampi kuin alkuperäisellä esittäjällä?

Stratfordissa varttunut Justin Bieber syntyi vuonna 1994 Ontariossa. Manageri Scooter Braun löysi Bieberin YouTube-palvelun kautta. Sittemmin teinitähti tutustui r&b-laulaja Usheriin ja julkaisi One Time -debyyttisinglensä. Menestystä onkin tullut roppakaupalla, sillä Justin Bieber nimettiin taannoin maailman vaikutusvaltaisimpien julkkisten kärkikastiin.