Arnold Schwarzenegger esitteli hauiksensa – tässä näyttävä tulos

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Toimintatähti Arnold Schwarzenegger herätti taannoin median huomion illallistamalla kuuman mysteeriblondin kanssa Los Angelesissa. Uutisen myötä Kalifornian entisen kuvernöörin ja elokuvatähden uskotaan päässeen vihdoin yli avioerostaan.

Iso-Arska on siirtynyt myös Instagram-palvelun maailmaan ja julkaissut sivustolla otoksia itsestään. Kuvissa nähdään treenaava Schwarzenegger, jonka hauislihakset pullistelevat paidan hihoista. Vertailun vuoksi miestähti julkaisi myös muun muassa vanhan painonnostokuvan, jossa hän on huomattavan lihaksikkaassa kunnossa.

– Tarvitsetteko inspiraatiota kuntoiluun? Kirjoitti Arnold blogiinsa ja vinkkasi sitten kotisivunsa päivityksestä.

Mies nimittäin neuvoi kotisivuillaan, kuinka laiskempikin pulliainen pääsee fitness-innostuksen alkuun. Hänen mielestään motivaatiota ei kannata odotella, vaan 15 minuuttia kuntoilua päivässä riittää aloitukseen. Hän kehottaa liikkujaa myös hankkimaan ympärilleen harrastusta tukevia ystäviä, joiden kanssa voi esimerkiksi lenkkeillä yhdessä.

TMZ-julkaisun mukaan Terminaattorina aikoinaan tunnetuksi tullut toimintatähti haikaili pitkään takaisin ex-vaimoaan Maria Shriveria. Useista yrityksistä huolimatta pariskunnan yhteiselo oli ryvettynyt pettämiskohussa korjauskelvottomaan kuntoon. Arnold Schwarzenegger kertoi kirjassaan, että yksi suurimmista eroon johtaneista syistä oli hänen avioliiton ulkopuolisen lapsensa paljastuminen Maria-vaimolle.