Eläimetkin osaavat öykkäröidä – tältä se näyttää

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Usein typerää käyttäytymistä pidetään ihmislajin synnynnäisenä lahjana. Joskus kuitenkin myös eläinmaailman otukset osaavat käyttäytyä epämiellyttävästi toisiaan tai ihmisiä kohtaan.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt verkkovideolla nähdään kooste öykkäröivistä eläimistä. Videolle on päätynyt esimerkiksi metsästä juokseva kirkuva teinipoika, jota ajaa takaa hurjistunut lehmä. Myös laama ja biisoni ryhtyvät ajojahtiin ihmisistä ärsyyntyneinä.

Eläintarhassa on lisäksi omat reviiritaistonsa. Eräs tiikeri esimerkiksi tönäisee lajitoverinsa alas porraskorokkeelta suoraan veteen. Kotioloissa taas koira tekee jäynän kissakaverilleen tönäisemällä sen kylpyammeeseen.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat