PSY lanseeraa uuden tanssivillityksen: ”Tuttu korealaisille, uusi ulkomaalaisille”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Viime vuoden tarttuvimpiin melodioihin kuului korealaisen PSY-räppärin Gangnam Style -kappale, josta muodostui joksikin aikaa maailman suurin hittikappale. Taannoin musiikkikappaleen esittäjä kertoi itsekin kyllästyneensä kyseiseen lauluun.

Nyt PSY aikoo lanseerata uuden tanssivillityksen, joka kantaa nimeä Gentleman. Uusi kappale paljastetaan maailmalle HAPPENING-nimisessä konsertissa 13. huhtikuuta Etelä-Korean pääkaupungissa Seoulissa. Keikka tullaan esittämään reaaliajassa myös YouTube-palvelussa. Musiikkitapahtuman pukukoodi on valkoinen.

– Olen tehnyt kappaletta pitkään ja tiedän, että viimeisin versio tulee olemaan lopullinen. Tämä on toinen erittäin mukaansatempaava laulu. Sen nimi on Gentleman. Tanssi on tuttu kaikille korealaisille, mutta uusi ulkomaalaisille. Se esitetään PSY-tyyliin, kertoi PSY Korean televisiossa Breaking News -sivuston mukaan.

Aiemmin PSY suunnitteli uuden singlen nimeksi Assarabia-nimitystä, joka on Korean kielen slangisana ja tarkoittaa tyydytystä. Kappaleen nimi aiheutti kuitenkin hämmennystä Twitter-palvelussa, kun yhdysvaltalainen toimittaja Steve Herman huomautti, että se voitaisiin tulkita arabimaailmaa halventavaksi. PSY vastasi kommentteihin nopeasti ja kertoi muuttavansa kappaleen nimen.

Uusimmat