Miten eläimet syövät? Hulvaton video niittää menestystä YouTubessa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmiset syövät ruokansa ainakin länsimaissa sivistyneesti ruokailuvälineitä apunaan käyttäen. Nyt verkkoon on julkaistu video, jossa näytetään hervoton video siitä, miltä erilaiset eläimet näyttävät syödessään – ihmisen esittämänä.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Videon mies esittää eläinten syömätapoja niin, että lautasella olevat salaatinlehdet lentelevät pitkin pöytää ja vastapäisen ruokailijan päälle. Naurunremakka syntyy viimeistään sitten, kun ruutuun saapuu miehen esittämä lisko, joka hyppää ensin seinälle ja sieltä lautasen kimppuun.

Pienet eturaajat omaava tyrannosaurus ja koko vartalollaan ateriansa tuhoava valas ovat myös hauskoja hahmoja, ja videota on vaikea katsella ilman suunnatonta hekotusta. Muina eläiminä nähdään muun muassa lehmä, kenguru ja flamingo.

Uusimmat