Antti Tuisku lähtee mittavalle kiertueelle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Antti Tuisku lähtee syksyllä kattavalle juhlakiertueelle. Tuiskulla tulee syyskuussa kymmenen vuotta täyteen siitä, kun hän asteli Idolsin koelauluihin Turussa. Tämän jälkeen Antti on myynyt yli 250.000 albumia.

– Tämä 10-vuotisjuhlakiertue on suuri virstanpylväs urallani. Olen todella kiitollinen kaikille musiikkini kuuntelijoille ja keikoilla kävijöille siitä, että olen saanut tehdä tätä työtä menestyksekkäästi kaikki nämä vuodet, Antti Tuisku kertoo.

– Siksi haluan tarjota jokaiselle ikimuistoisen konserttielämyksen, jossa minun kanssani tanssijat, loistava bändi ja tarkkaan mietitty visuaalinen toteutus vievät katsojat läpi urani kohokohtien.

Tuiskulta julkaistaan 10. toukokuuta uusi albumi Toisenlainen tie. Hänet nähdään samaisena päivänä myös ensimmäisen kerran legendaarisen Tavastia klubin lavalla levynjulkaisukeikalle. Albumilta julkaistu Rakkaus on.-single on saanut upean vastaanoton ja komeilee tällä hetkellä radioiden soitetuimpien top 20 listalla. Syksyn kiertue nähdään lokakuussa 16 konsertin voimin myös Silja Serenadella.

Toisenlainen tie – 10–vuotisjuhlakiertue

01.11 Kuusankoski, Kuusankoskitalo



02.11 Joensuu, Carelia-sali



03.11 Mikkeli, Konserttitalo Mikaeli



08.11 Espoo, Sellosali



09.11 Järvenpää, Järvenpää-talo



10.11 Pori, Promenadisali



15.11 Kuopio, Musiikkikeskus



16.11 Imatra, Kulttuuritalo Virta



17.11 Hämeenlinna, Verkatehdas



20.11 Helsinki, Savoy-teatteri



23.11 Vantaa, Konserttitalo Martinus



24.11 Kotka, Konserttitalo Huom! Konsertti alkaa klo 15.



28.11 Ylivieska, Akustiikka



29.11 Raahe, Raahesali



30.11 Kuusamo, Kuusamotalo



01.12 Rovaniemi, Kulttuuritalo Korundi



07.12 Tampere, Tampere-Talo



08.12 Kokkola, Snellman-sali



13.12 Turku, Logomo



14.12 Salo, Teatteri Provinssi



15.12 Vaasa, Vaasan Kaupunginteatteri