Deftonesin basisti Chi Cheng kuoli 42-vuotiaana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltain Sacramentosta kotoisin oleva Deftones kuuluu tunnetuimpiin modernia metallimusiikkia soittaviin yhtyeisiin. Bändi on nähty Suomessa kolmesti, Provinssirockissa vuosina 2000 ja 2006 sekä Helsingissä ravintola Circuksessa elokuussa 2011.

Deftonesin alkuperäinen basisti Chi Cheng joutui vuonna 2008 auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena hän vajosi koomaan. Äskettäin muusikon perhe ilmoitti OneLoveForChi.com-verkkosivustolla hänen menehtyneen sairaalan teho-osastolla lauantaina 13. huhtikuuta. Chi Cheng oli kuollessaan 42-vuotias.

Chi Cheng soitti Deftones-yhtyeessä vuodesta 1988 alkaen aina onnettomuuteensa asti. Onnettomuus tapahtui marraskuussa 2008 Kalifornian Santa Clarassa, kun Chin ajama auto törmäsi toiseen ajoneuvoon. Auton kyydissä oli muusikon itsensä lisäksi hänen siskonsa, joka selvisi onnettomuudesta pienin vammoin.

Vuonna 1988 perustettu Deftones on julkaissut uransa aikana seitsemän albumia, joista tuorein, Koi No Yokan, ilmestyi vuonna 2012. Yhtye voitti vuonna 2001 parhaan metalliestityksen Grammy-palkinnon. Deftonesin nykyinen basisti on Sergio Vega, joka soitti alunperin Quicksand-bändissä.