Norsun ulosteesta tehdään olutta – maistuisiko tällainen herkku?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viime vuonna uutisoimme Black Ivory -kahvimerkistä, jonka valmistustapa on varsin erikoinen. Kahvipavut nimittäin syötetään elefantille, ja jauhetaan kalliiksi arvokkaaksi kahviksi vasta eläimen ulostettua ne pois elimistöstään. Tuloksena on yksi maailman kalleimmista kahvimerkeistä.

Nyt japanilainen Sankt Gallen -panimo on puolestaan lanseerannut hieman Black Ivoryn kaltaisen alkoholituotteen. Panimo on tuonut markkinoille tumman stout -tyyppisen Un, Kono Kuro -oluen, jonka tekemisessä on käytetty niin ikään elefantin ruoansulatuksen läpi kulkeneita kahvipapuja.

Kuva: Sankt Gallen
Kuva: Sankt Gallen

Oluen Un, Kono Kuro -nimi on sanaleikki, sillä japanilainen unko-sana tarkoittaa ulostetta. Olutta maistanut RocketNews 24 -sivuston toimittaja kuvailee juoman maistuvan ensin kitkerältä, mutta ”makean aallon” huuhtelevan suun nopeasti.

Vaikka Sankt Gallen julkisti oluen aprillipäivänä, on kyseessä todellinen tuote. Olutta valmistettiin toistaiseksi vain yksi erä, joka myytiin etukäteen loppuun minuuteissa. Sankt Gallen avaa kuitenkin uloste-oluen ystävien iloksi lähiaikoina Tokioon uuden liikkeen, jossa Un, Kono Kuroa aiotaan myydä hanatuotteena.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat