Leonardo DiCaprion rakkauselämä kärsii supertähden työstä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalainen Hollywood-komistus Leonardo DiCaprio kertoi äskettäin kyllästyneensä näyttelemiseen ja pitävänsä urastaan taukoa. Miekkonen tähdittää parhaillaan Suomenkin valkokankailla nähtävää Quentin Tarantinon Django Unchained -elokuvaa.

Nyt valkokankaiden Romeo paljastaa, että hän pitää supertähden uraansa rakkauselämänsä suurimpana esteenä, sillä hän joutuu olemaan kuvausten takia jopa puolen vuoden jaksoja pois kotoa. 38-vuotias komistus myöntää Esquire-lehdelle, että hän on aina myös tuntenut kuuluvansa Hollywoodin heikompaan joukkoon. Mies epäilee, ettei ole näyttänyt tarpeeksi hyvältä punaisilla matoilla ja jetset-bileissä esiintyessään.

Leonardo DiCaprio yhdistettiin viimeksi upeaan Miss Kosovoon. Hänen naisgalleriaansa kuuluu muitakin merkittäviä viihdemaailman kaunottaria. Blondeihin neitokaisiin mieltynyt tähti on deittaillut aikaisemmin muun muassa Blake Livelyä, Gisele Bundchenia ja Bar Refaelia. Hänen viimeisin suhteensa mallikaunotar Erin Heathertoniin päättyi viime marraskuussa.