Rihannalla tyrmäävä bikinivartalo – on itsekin samaa mieltä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Laulajatar Rihanna ikuistettiin vastikään esiintymässä Fort Lauderdalessa, Floridassa. Konsertin jälkeen popkaunotar teki seurueensa kanssa yllätysvisiitin South Beachilla sijaitsevaan yökerhoon, jossa hänet bongattiin paljastavassa asussa.

Strippareiden kanssa bailannut tähti ehti keikkailun jälkeen myös rauhoittua uima-altaalla nuden värisissä bikineissä. Rihanna julkaisi seksikkäitä otoksia Instagram-blogissaan. Niissä poppari nähdään kurveja korostavassa minikokoisessa bikini-asussa. Hän myös vietti altaalla aikaa tuntemattoman pienen pojan kanssa ja esitteli äidillistä puoltaan pitämällä lasta sylissä.

– Hän leikkii vaikeasti tavoiteltavaa, mutta rakastaa minua, kirjoitti Rihanna blogiinsa.

Chris Brown vihjasi taannoin haastattelussaan, että Rihannan kansainvälinen kiertue oli hänelle rankkaa aikaa. Mies tunnusti, että pystyisi hyväksymään sen, jos popkaunotar pettäisi häntä naisen kanssa. Miesrakastajaa hän ei kuitenkaan kykenisi omien sanojensa mukaan sulattamaan. Aika näyttää, mikä on Chrisin ja Rihannan suhteen todellinen laatu.