Lottovoittaja tuhlasi miljoona dollaria marihuanaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa asuva Bob Erb voitti hiljattain 25 miljoonaa dollaria, eli reilut 18,5 miljoonaa euroa paikallisen Lotto Maxin päävoitosta. Nyt mies on antanut voittosummastaan miljoona dollaria marihuanan laillistamiseen tähtäävälle kampanjalle.

Erb on tunnettu marihuanan puolestapuhuja, ja hän on kertonut National Postille polttavansa päivittäin 15 kannabissätkää. Hän on polttanut saman määrän vuodesta 1970. Mies myös kertoi kuluttaneensa voittosummastaan yli 100.000 dollaria 420-päivän järjestämiseen.

Mies järjesti nimittäin viime viikonloppuna Ottawan Parliament Hillillä tapahtuman, jonka tarkoituksena oli tukea kannabiksen laillistamista esimerkiksi tapahtuman yhteydessä ajetun rallin avulla.

Erb ei ole omien sanojensa mukaan kiinnostunut pelkästään marihuanan laillistamisesta, vaan muut hyväntekeväisyyskohteet ovat hyötyneet miehen voitosta yli seitsemän miljoonan dollarin verran. Marihuana-aktivismi on kuitenkin hänen intohimonsa.

– Kannabiksen kieltäminen on suurin sosiaalinen vääryys elämässäni, mies kommentoi.

Uusimmat