Rusketusrajat poissa – Kelly Osbourne taas bikinipeppu pystyssä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalaisen rockdynastian prinsessa Kelly Osbourne tekee nykyään itse julkista uraa E!-kanavan televisiojuontajana. Kellyn perhe joutui vastikään huhujen pyörteisiin, ja samoihin aikoihin hän tuli vahingossa polttaneeksi ihonsa pahasti auringossa unohdettuaan rasvan.

28-vuotias julkkistähti on nyt selviytynyt saamistaan auringonpolttamista ja näyttävistä kirkkaanpunaisista rusketusraidoistaan, sillä hänet kuvattiin eilen nauttimassa auringosta Australian Sydneyssä. Hän vietti iltapäivää bikineissä yhdessä ystäviensä kanssa Park Hyatt -hotellin kattoterassilla. Seurana oli myös Kellyn poikaystävä Matthew Mosshart.

Kelly on parhaillaan Australiassa seuraamassa isänsä Black Sabbath -yhtyeen kiertuetta. Isä Ozzy ja bändin muut jäsenet asuvat samassa hotellissa.

Rocktähti Ozzy Osbournen tytär Kelly Osbourne on ollut jo pidemmän aikaa suhteessa vegaanikokki-poikaystävänsä Matthew Mosshartin kansssa. Taannoin neito paljasti toivovansa, että hän pääsisi pian naimisiin.