10-vuotias asiantuntija: Vuoristoradoissa pitää olla vauhtia! Tässä hurja esimerkki

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuoristoradat ovat useimpien huvipuistokävijöiden suosikkivempaimia. Suomen tunnetuimmat vuoristoradat ovat varmasti Särkänniemen Tornado, Trombi ja Tyrsky sekä Linnanmäen Kirnu, Ukko ja tietysti legendaarinen vuonna 1951 valmistunut puinen Vuoristorata.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Kymmenvuotias Ethan Williams on vuoristoratafani, ja 140-senttinen hurjapää on nyt listannut blogiinsa suosikkiratansa. Listalle pääsivät kaikista eniten vatsaa vääntävät, ihokarvoja nostattavimmat ja nopeimmat eurooppalaiset vuoristoradat.

Ethan nosti listalle muun muassa Britannian Thorpe Parkissa sijaitsevan The Swarmin, joka on maan ensimmäinen vuoristorata, jossa istuimet ovat radan ulkopuolella olevissa ulokkeissa. Listalle pääsi myös Euroopan nopein, Espanjassa sijaitseva Shambhala-vuoristorata, jonka huippunopeus yltää peräti 133,5 kilometrin tuntinopeuteen. Kööpenhaminan Tivolissa poika rakastaa eniten The Demon -nimistä kyytiä, jossa ajelu jää pojan mukaan liian lyhyeksi, alle kahden minuutin pituiseksi pyrähdykseksi.