Kate Uptonin seksikkäät kuvaukset pilan kohteena

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yhdysvaltalainen mallikaunotar Kate Upton on kuin amerikkalaisen unelman ruumiillistuma. 20-vuotias neito on toiminut mallina vuodesta 2008 lähtien, ja esiintynyt nuorella iällä muun muassa Sports Illustrated -lehden uimapukunumerossa.

Nyt Katen viimeisimmät seksikkäät GQ-lehden kuvaukset menivät mönkään koomikko Ken Jeongin takia. Kauhea kankkunen -elokuvien ilkeänä kiinalaisroistona tunnettu mies hiipi nimittäin keskelle kuvauksia ja alkoi pullistella rannalla pinkkien uimahousujensa kanssa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube
Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Kate Uptonin reaktio on YouTube-pätkällä melko tyyni, kun huumorimies hyppää alushousuissaan uima-altaaseen kesken intiimin kuvaussession. Jeong tunkee muun muassa myös samaan sänkyyn blondin ja komean miesmallin kanssa.

Taannoin Kate Uptonin uutisoitiin suudelleen rapmoguli Sean ”P.Diddy” Combsia LIV-klubilla Miamissa. Pari helli silminnäkijöiden mukaan toisiaan baarin VIP-osastolla, ja heidän kerrottiin tavanneen myöhemmin New Yorkissa. Sekä räppäri että mallikaunotar ovat kiistäneet huhut romanssista, mutta aika näyttää tämänkin julkkisjuorun todellisuuden.