Kohuräppärin limsamainos meni liian pitkälle – kiellettiin rasistisena

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen räppäri Tyler, The Creator, oikealta nimeltään Tyler Gregory Okonma, toimii OFWGKTA -ryhmän johtohahmona. Huhtikuussa Wolf-soololevynsä julkaissut 22-vuotias artisti on herättänyt mediassa runsaasti kohua esimerkiksi loukkaaviksi koettujen sanoitustensa vuoksi.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Musiikin lisäksi musiikkivideoiden parissa uraa luonut Tyler, The Creator on nyt kohun keskiössä ohjaamansa Mountain Dew -limsamainoksen vuoksi. Virvoitusjuoman mainoksessa pahoinpideltyä naista pyydetään tunnistamaan rikollinen poliisin tunnistusrivistä. OFWGKTA-räppiryhmän jäsenten esittämien tummaihoisten miesten joukossa on syyllinen, Felicia-niminen vuohi, joka uhkailee naista.

Mountain Dew -virvoitusjuoman omistava PepsiCo-yhtiö on vetänyt mainoksen pois esityksestä, sillä sitä pidetään rasistisena ja naisia halventavana. Yhtiö on pyytänyt mainosta anteeksi, ja Tyler, The Creatorin edustaja on myös kommentoinut tapausta.

– Me pyydämme videota anteeksi, ja otamme siitä kaiken vastuun. Olemme poistaneet mainoksen Mountain Dew -kanavilta ja Tyler poistaa sen myös omilta kanaviltaan, PepsiCon edustaja kertoi The Hollywood Reporterille.

– Tylerin tarkoitus ei ollut aiheuttaa rotuasioihin liittyvää kohua. Kyseessä oli vain absurdi tarina, jota ei ollut tarkoitettu otettavaksi vakavissaan. Pyydämme anteeksi, jos mainos ymmärrettiin väärin, emmekä ikinä väheksyisi rasismin vaikutuksia, kommentoi puolestaan Tyler, the Creatorin edustaja.