Lapsi maistoi ensimmäisen kerran oliivia – tältä reaktio näytti

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Sanotaan, että lasten pitäisi maistaa mahdollisimman paljon erilaisia makuja, jotta he oppisivat syömään monipuolisesti ja nirsoilematta. Toisin sanoen, vaikka perheen äiti ei pitäisikään meren antimien mausta, tulisi hänen kokata silti kalaruokia jälkikasvulleen.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

YouTubeen on julkaistu video, jossa näytetään miten pikkulapset reagoivat maistaessaan vieraita ruoka-aineita ensimmäistä kertaa elämässään. Lasten suuhun sujahtaa niin oluen hiivajätteistä valmistettua vegemitea, kirpeää sitruunaa ja appelsiinia kuin säilöttyä sipuliakin.

Lasten ilmeet kertovat hyvin, mitä he ajattelevat uusista mauista. He irvistelevät ja virnistelevät hurjan näköisesti, ja jatkossa voi vain arvata suostuvatko videon ipanat samankaltaiseen makutestiin enää toista kertaa elämässään.

Uusimmat