Mike Tyson televisioruutuihin – puhuvan pulun kanssa

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestari Mike Tyson on ollut viime viikkoina tiivisti otsikoissa, sillä hän on paljastanut haastatteluissa yllättäviä asioita menneisyydestään. Miehen mukaan hän esimerkiksi löysi Brad Pittin vaimonsa Robin Givensin kanssa sängystä 1980-luvulla.

Nyt 46-vuotias nyrkkeilylegenda on suuntamassa urallaan aivan uusille vesille. E! Online -sivusto nimittäin paljastaa, että Tysonista ollaan tekemässä oma televisio-ohjelma. Kyseessä on Mike Tyson Mysteries -niminen animaatio, jota tullaan näyttämään teineille suunnatulla Adult Swim -kanavalla.

Animaatiosarjassa entinen ammattinyrkkeilijä tulee lähteiden mukaan ratkaisemaan mysteerejä maagisen kasvotatuoinnin ja puhuvan pulun avulla. Apurina toimivan pulun kerrotaan olevan erittäin paha suustaan. Sarjassa tullaan näkemään esimerkiksi tapaus, jossa selvitetään, miksi kuuluisa kirjailija-ihmissusi ei kykene kirjoittamaan romaaniaan loppuun.

Mike Tyson muistetaan parhaiten urastaan nyrkkeilykehässä. Hän oli vasta 20-vuotias voittaessaan WBC:n, WBA:n ja IBF:n raskaansarjan mestaruustittelit. Kolme nuorella iällä nyrkkeiltyä mestaruutta takasivat Tysonille sen, että hänen on kehuttu olevan kaikkien aikojen paras raskaansarjan ottelija. Nimitys ei himmennyt vuosien mittaan, sillä menestys kehässä jatkui. Mike Tyson voitti uransa aikana yhteensä 50 ottelua ja hävisi vain kuusi. Mies voitti tyrmäyksellä 44 vastaottelijaa.