Justin Bieberin keikkapaikalla elokuvatyylinen rikos – jättisaalis kateissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Teinitähti Justin Bieber on kiertänyt viime viikkoina muun muassa Lähi-Idän ja Afrikan esiintymislavoja. Laulaja esiintyi Dubaissa peräti seitsemällä stadionkonsertilla, ja ehti viettämään emiraatissa myös supertähdelle ominaista ökyelämää.

Justin Bieberin taannoisesta Etelä-Afrikan Johannesburgissa järjestetystä konsertista kantautuu puolestaan erikoisia uutisia, sillä konserttiareenalle suoritettiin varkaiden toimesta pitkälle suunniteltu Ocean’s 11 -henkiseksi kuvailtu ryöstö.

Johannesburgin viranomaisten mukaan varkaat onnistuivat kaivamaan tunnelin FNB-stadionin turvahuoneeseen ja veivät 330.000 dollarin, eli noin 231.000 euron, edestä konsertin käteismuodossa olleita lipputuloja.

TMZ-verkkosivuston mukaan paikalliset poliisit uskovat ryöstön olleen erittäin pitkään ja tarkoin suunniteltu. Syyllisillä uskotaan olevan kytköksiä areenan tai konsertin henkilökuntaan. Bieber itse vakuutti tietenkin syyttömyyttään sosiaalisessa mediassa.

– Se en ollut minä, Justin Bieber ilmoitti TMZ-verkkosivustolle kohdistuneessa humoristisessa twiitissään.

Justin Bieberin kerrotaan ajelleen taannoin ylinopeutta pitkin Dubain katuja näyttävän valkoisella Lamborghinillaan, eikä kenellekään jäänyt epäselväksi kuka ratin takana kaahaili. Justin Bieber ei välttynyt ongelmilta edes Dubain reissunsa aikana esiintymislavalla, jossa hänen kimppuunsa hyökkäsi yli-innokas fani.