Katy Perry rocklegendojen yllätysesiintyjänä – tältä keikka näytti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen popkaunotar Katy Perry nousi aikoinaan suosituksi I Kissed a Girl -hittinsä myötä. Laulajatar oli taannoin otsikoissa hänen ääriuskovaisten saarnaajavanhempiensa kutsuttua tytärtään ”paholaislapseksi” ja pyydettyään ihmisiä rukoilemaan tämän puolesta.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Katy Perryä eivät kuitenkaan hänen vanhempiensa sanat hetkauta, sillä laulajatar lyöttäytyi taannoin yhteen Sympathy for the Devil -hitillään uskovaisia piirejä säikäyttäneen The Rolling Stones -yhtyeen kanssa. 28-vuotias tähti nousi esiintymislavalle yhtyeen kanssa lauantaina 11. toukokuuta.

Pitkiin saappaisiin ja mustaan korsettiin sonnustautunut popkaunotar duetoi Rolling Stonesin Mick Jaggerin kanssa Beast of Burden -kappaleen. Katy Perry jakoi myöhemmin Twitter-tilillään kuvan, jossa hän poseeraa yhtyeen jäsenten kanssa. Katy ei ole ainoa Rolling Stonesin 50-vuotiskiertueen yllätysvieras, sillä lavoilla on nähty myös muun muassa Gwen Stefani ja Tom Waits.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Katy Perry, oikealta nimeltään Katheryn Elizabeth Hudson, teki historiaa Teenage Drean -hittialbumillaan. Hän on myynyt maailmanlaajuisesti yli 11 miljoonaa levyä ja 75 miljoonaa biisiä. Neitokainen julkaisi taannoin Katy Perry: Part of Me -dokumenttielokuvan, jossa seurataan poptähden elämää julkisuuden parrasvaloissa, mutta myös yksityisten porttien takana.