Tältä näyttää ensi kesän hittitanssi?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ranskalainen Daft Punk -duo teki äskettäin paluun levymarkkinoille kahdeksan vuoden jälkeen. Yhtye tunnetaan yhtenä arvostetuimmista ja suosituimmista elektronisen musiikin tekijöistä. Daft Punkin fanit ovat kautta historian kunnostautuneet vaikuttavilla fanivideoillaan, ja nyt internetissä mainetta niittää uusin video-oivallus.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Jo 19. huhtikuuta julkaistu Get Lucky -kappale on nyt noussut tuoreimman levyn soitetuimmaksi kappaleeksi. Letkeäsoundinen ralli on innostanut Garbriel Zev Kennyn yhdistämään fanivideolla sekä puntin vipinää aiheuttavan biisin että legendaarisen Soul Train -tanssivideon keskenään. Tuloksena on syntynyt hauska videokokonaisuus, joka antanee osviittaa tulevan kesän tanssitrendistä, sillä näistä liikkeistä nousee hitti.

Daft Punk koostuu kahdesta ranskalaisesta muusikosta, Guy-Manuel de Homem-Christosta ja Thomas Bangalterista. Duon tunnetuimpia kappaleita ovat Around the World, One More Time ja Robot Rock. Vuonna 2007 Kanye West teki kaksikon Harder, Better, Faster, Stronger -kappaleen pohjalta Stronger-hittinsä, minkä musiikkivideolla nähdään myös Daft Punkin tunnetut robottipuvut.