Nyt sattui pahasti! Laivojen törmäys tallentui sattumalta videolle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sisävesiristeilyt ovat suosittua puuhaa kesäisin, kun leppoisilla matkoilla voi nauttia järvi- tai jokimaisemista laivan kannella auringon paisteessa. Moskovassa risteilyllä oleville retkeilijöille meinasi kuitenkin käydä köpelösti.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

YouTubessa on nyt julkaistu video, jossa näytetään, miten kahdelle jokilaivalle käy, kun ne törmäävät toisiinsa. Jo videon alussa huomaa, miten lähellä paatit ovat toisiaan. Holtittoman näköisesti vedessä pyörivä punavalkoinen Anna Karenina -niminen alus enteilee siten alusta asti pahaa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Lopulta tilanteessa käy niin, että alus rysäyttää keulansa toista risteilijää päin. Myös Suomen sisävesillä järjestetään kesäisin laivamatkoja, joilla on mahdollista nauttia upeista maisemista. Veden äärellä sijaitsevissa kaupungeissa on tarjolla on perinteisiä risteilyjä, reittimatkoja ja esimerkiksi ruokailun sisältäviä retkiä.