Eilen Monacossa ajettiin odotettu Formula 1 -kilpailu, jota oli seuraamassa poikkeuksellisen sankka joukko julkkistähtiä. Heitä parveili myös varikolla, jossa nähtiin lukuisia artisteja ja näyttelijöitä.
Ranskalainen Daft Punk -duo tunnetaan yhtenä arvostetuimmista ja suosituimmista elektronisen musiikin tekijöistä. Yhtye julkaisi taannoin vuosien tauon jälkeen tuoreen Random Access Memories -levynsä, joka sai hyvän vastaanoton. Robottipuvuistaan tunnettu ranskalainen house-duo oli viikonloppuna mukana erikoisessa tempauksessa.
Formula 1 -kilpailussa ajavan Kimi Räikkösen brittiläinen Lotus F1 -talli aloitti yhteistyön Daft Punkin Columbia Records -levy-yhtiön kanssa. Yhteistyön seurauksena Lotus F1 -formula on tyyliltään uskollinen Daft Punkin omintakeiselle imagolle. Konemusiikkiduo myös näyttäytyi tutuissa robottinaamareissaan Monacon osakilpailuissa.
Daft Punk koostuu kahdesta ranskalaisesta muusikosta, Guy-Manuel de Homem-Christosta ja Thomas Bangalterista. Duon tunnetuimpia kappaleita ovat Around the World, One More Time ja Robot Rock. Vuonna 2007 Kanye West teki kaksikon Harder, Better, Faster, Stronger -kappaleen pohjalta Stronger-hittinsä, minkä musiikkivideolla nähdään myös Daft Punkin tunnetut robottipuvut.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Daft Punk, Kimi Räikkönen tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.