Ponille iski kakkahätä viinakaupassa – näin siinä sitten kävi

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Osa kaupoista kieltää täysin eläinten tuomisen sisään liiketiloihin. Nyt Rhode Islandin osavaltiossa on kuitenkin tavattu mies, joka toi shetlanninponinsa sisään alkoholia myyvään kauppaan Warrenin kaupungissa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

51-vuotias William Saviano antoi eläimensä oleskella kaupassa, kun ponille iski yllättäen kakkahätä. Eläin ulosti tyynesti kaupan lattialle, eikä omistaja nähnyt tarpeelliseksi siivota sen jättämiä jälkiä. Poliisi pakotti Savianon palaamaan kauppaan korjaamaan sotkun. Miestä vastaan ei nostettu syytteitä.

– Hevonen käveli sisään ja yhtäkkiä se alkoi tehdä tarpeitaan lattialle. Mies näytti siltä, ettei hän huomannut kunnolla, mitä ympärillä tapahtui. Olin erittäin hämmentynyt, kertoi kaupan työntekijä KTRK-televisiokanavan videolla.