Upea versio! Daft Punkin kesähitti soitettiin banjolla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Daft Punk koostuu kahdesta ranskalaisesta muusikosta, Guy-Manuel de Homem-Christosta ja Thomas Bangalterista. Duon tunnetuimpia kappaleita ovat Around the World, One More Time ja Robot Rock. Daft Punkin fanit ovat kautta historian kunnostautuneet vaikuttavilla fanivideoillaan, ja nyt uutta kappaletta soitetaan perinteisellä kielisoittimella.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Keväällä julkaistu Get Lucky on noussut tuoreimman levyn soitetuimmaksi kappaleeksi. Letkeäsoundinen musiikki taittuu todistettavasti myös hieman perinteisimmillä soittimilla, sillä YouTubessa nähdään ja kuullaan Charles Butler -nimisen miehen Get Luckyn banjoversio. Video saavuttanut viikossa yli miljoona katsojaa.

Banjo on amerikkalaista alkuperää oleva kielisoitin, jota harvemmin kuullaan elektronisessa musiikissa. Varhaisimmissa banjoissa saattoi Wikipedian mukaan olla rumpukehän sijalla esimerkiksi kuivattu kurpitsa. Soitinta kuullaan yleensä bluesissa tai countryssa.

Ranskalainen Daft Punk -duo teki äskettäin paluun levymarkkinoille kahdeksan vuoden jälkeen. Yhtye tunnetaan yhtenä arvostetuimmista ja suosituimmista elektronisen musiikin tekijöistä. Äskettäin Formula 1 -kilpailussa ajavan Kimi Räikkösen brittiläinen Lotus F1 -talli aloitti yhteistyön Daft Punkin Columbia Records -levy-yhtiön kanssa.

Uusimmat