Pedofiili esiintyi internetissä One Direction -jäsenenä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Englantilainen pop-kokoonpano One Direction on yksi tämän hetken suosituimmista poikabändeistä. 12 miljoona singleä, levyä ja DVD:tä myyneen yhtyeen uutisoitiin taannoin saaneen Yhdysvaltain kiertueelle turvakseen maan presidenttiä suojelleen henkivartijat ja joukon Irakin sodassa palvelleita eliittisotilaita.

45-vuotiasta Yhdysvaltain Connecticutissa asuvaa miestä epäillään nyt One Direction -yhtyeen jäseninä esiintymisestä internetissä, tarkoituksenaan hyväksikäyttää nuoria tyttöjä.

Miehen kerrotaan käyttäneen Skype-palvelussa nimimerkkiä Harry.Styles888. Hän käytti tietokoneellaan olevia kuvia One Direction -tähdestä uskotellakseen alaikäisille tytöille olevansa laulaja itse. Viranomaisten mukaan Eastman esimerkiksi tarjosi konserttilippuja alastonkuvia vastaan.

Paikallisen The Waterbury Republican-American -lehden mukaan John Eastman päätyi oikeuden eteen torstaina 30. toukokuuta. Viranomaiset kertovat, että nuorimpien miehen koneelta löytyvissä säädyttömissä kuvissa esiintyvien lasten epäillään olevan vasta 5-vuotiaita.