TV-toimittaja saa kukolta kyytiä – tässä odottamaton tulos

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kukko on koiraspuolinen kana, joka legendan mukaan herättää maatalon väen aamuvarhaisella tapahtuvalla kiekumisella. Sanotaan, että kanalaan ei mahdu kuin yksi kukko, ja tämän sai kokea myös eräs australialainen miestoimittaja.

20130603-161146.jpg

Australialainen aamutelevision toimittaja oli tekemässä kanalassa uutista, kun yhtäkkiä hänen sylissään ollut iso musta kukko sai reportterin suunniltaan kesken suoran televisiolähetyksen. Kukko otti miehen sylissä hieman uutta asentoa ja räpäytti siipiään, kunnes toimittaja juoksi karjuen kanaeläintä karkuun.

Museoviraston mukaan kansainvälisissä kansanuskomuksissa kukko on ollut viisauden tunnus, pahojen henkien karkottaja, ilmojen haltija ja säiden ennustaja. Kukko ja risti ovat vuosisatojen kuluessa vuorotelleet tärkeästä asemasta kirkkojen katolla. Keskiajalla kukko tunnettiin Pohjoismaissa yleiskristillisenä symbolina.