Rajut kuvat julki – Paris Jacksonilla viiltoarpia ranteissaan!

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Michael Jacksonin tytär Paris on ollut popparin kuoleman jälkeen paljon otsikoissa muun muassa hämmentävien twiittaustensa ansiosta. Eilen illalla 15-vuotias neitokainen joutui uutisoinnin kohteeksi yritettyään itsemurhaa.

TMZ-lehden mukaan Paris viilteli oikean kätensä kyynärvartta lihaveitsellä ja otti yliannostuksen Motrin-nimistä särkylääkettä. Tyttö soitti itsemurhalinjalle, jossa hänen kanssaan jutellut henkilö oli tarpeeksi valveutunut soittaakseen hätänumeroon. Pian tämän jälkeen teini kuljetettiin lähimpään sairaalaan, jossa hänen käteensä laitettiin tikkejä.

Nyt paparazzien kuva-arkistoista on löytynyt 28. huhtikuuta ikuistettuja valokuvia, joissa Parisin käsissä näkyy ilmeisesti viiltelyistä syntyneitä arpia. Kuvissa Paris on poistumassa lounaalta yhdessä Debbie Rowe -äitinsä kanssa.

Parisin kerrotaan kirjoittaneen myös itsemurhaviestin, jonka sisällöstä ei ole vielä tietoa. Isoäiti Katherine Jackson ja muu perhe olivat eilen tytön rinnalla sairaalassa. Ystävien antaman tiedon mukaan Paris on taistellut masennusta vastaan jatkuvasti isänsä Michael Jacksonin äkillisen poismenon jälkeen.