Justin Bieberin henkivartijoita epäillään pahoinpitelystä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jättisuosiosta nauttiva laulajatähti Justin Bieberin kerrottiin vastikään palanneen yhteen entisen tyttöystävänsä Selena Gomezin kanssa. Teini-idoli on viihtynyt otsikoissa vime aikoina myös Ferrarilla kaahailusta nousseen kohun vuoksi.

Nyt hänen henkivartijoitaan epäillään pahoinpitelystä. TMZ-verkkosivuston mukaan tähti oli skeittaamassa miamilaisen The Hit Factoryn parkkipaikalla, kun valokuvaaja alkoi ottaa hänestä kuvia. Justinin kaksi henkivartijaa rynnisti paikalle ja hyökkäsi kameramiehen kimppuun.

Valokuvaajan mukaan tähden henkivartijat käyttivät tarpeetonta väkivaltaa ja muun muassa kuristivat häntä. Toinen heistä nappasi miehen kameran, ja Justin Bieber otti muistikortin haltuunsa. TMZ-sivuston mukaan välikohtauksesta on myös kuvamateriaalia. Justin Bieber itse voi saada syytteen varkaudesta mikäli väitteet hänen osallisuudestaan näytetään poliisitutkinnassa toteen.